Mystinen T8 nikama vuonna 2023

15.09.2023

Miksi rintarangan kahdeksas nikama oireilee?


Kesän aikana aloin miettimään, että hetkonen... miksiköhän olen jo pidemmän aikaa hoitanut asiakkailtani rintarangan kahdeksatta nikamaa ja sen ympäristöä? Suurimmalla osalla asiakkaistani on ollut jumittunutta energiaa, virheasentoja sekä muuta erityistä juuri tuon nikaman kohdilla.

Mietin hoitojani taaksepäin, ja ainakin viime talvena näitä on ollut jo enemmän, ehkä ennemminkin.

No tietysti ensin tuli mieleen, että peilaanko itseäni hoidoissa? Laitetaanko näitä eteeni, että huomaisin jotain itsessäni? Ehkä tunnistankin jotenkin tuon kohdan jumittuneisuuden myös itselläni, vaikka enemmän asiani ovat muissa kohdissa.


Niinpä annoin aikaani T8 nikamalle ja sen sanomalle. Miksi se sieltä huutelee?

Ensin tuli tunne rasittuneesta ja hieman epätoivoisesta. Mennään kuin robotti eteenpäin ja tehdään ne askareet, jotka meidän pitää tehdä. Askareet, että arki pyörii kotona, että työt rullaavat eteenpäin, että saamme hyväksyntää ja pystymme pitämään paletin kasassa vielä vähän aikaa. Tulee tunne, että menemme sellaiseen tilaan, jossa kuljemme kuin käytävää tai putkea pitkin eteenpäin suorittaen asioita. Emme katso sivulle, sillä paletti voi levähtää käsiin. Koska voimme nähdä jotain, joka herpaannuttaa meidät siitä turtuneesta arjesta. Ja mitä sitten teemme? Mitä muut sanoo, mitä kaikki sanoo?

Ihan kuin olisimme niin täyteen ahdettuja kaikkea ulkopuolelta. Pelkoa, epävarmuutta. Tuntuu, että pian räjähtää jokin rinnasta ulos. Tuo tunne juuri sydämen alapuolella, pallean yläosassa. Se saa selän kumartumaan ja toisinaan taittumaan taaksepäin, kuin tuskasta ja raivosta. Puristaa kyljistä kasaan ja lukitsee keuhkojen alaosan niin, että alamme hengittää pinnallisesti keuhkojen yläosalla...

Nämä tunteet ovat sisällämme, eikä niitä tuoda julki. Ne pidetään itsellämme, sillä eihän ole soveliasta olla heikko, epävarma, väsynyt. Eikä varsinkaan sovi kyseenalaistaa informaatiota, jota olemme saaneet nyt kolme vuotta jatkuvalla syötöllä julkisesta mediasta. Muistutetaan ja vannotetaan asioiden olevan niin, että pelätä kannattaa joka tapauksessa.

Tulipas siitä hurjat tuntemukset! Kirjoitin ne tähän juuri niin, kuin se tuntui.


No mutta tämä tuli ihan pienestä mielestäni. Ja sitten ajattelin vielä kaivella kirjoista ja muistiinpanoista jotain, mikä viittaisi tähän alueeseen.


Heijastealueet sekä ajatusmaailma


T8 nikama heijastelee maksaa, haimaa ja pernaa. Myös sappirakko on osaltaan näiden energioiden alla. Tämä nikama on myös vyöhykkeellä, joka heijastaa sydämen ja verenkiertoelimien toimintaa.

Toisessa lähteessä on esitetty, että T8 nikama voi aiheuttaa hermotuksen kautta huimausta, närästystä ja vatsan kaasuuntumista.

Näitä kun miettii, niin kyllähän tämä sopii kuvaan. Koko maailmankuvaan tällä hetkellä ja viime aikoina. Paljon on täytynyt pidätellä tunteitaan ja sanomisiaan, pidäteltyä vihaa. Stressi ja huoli niin monesta asiasta, myös sellaisista, joihin emme voi vaikuttaa. Emme enää sulata kaikkia asioita, mitä ympärillemme tuodaan ja luodaan. Se on yhteydessä muunmuassa ruoansulatukseen. "Ei sulata asioita." "Sapettaa" "Närästää"... Kaikki nämä tapahtuu niin mielessä, kuin kehossakin. Myös immuunijärjestelmän ongelmia on.

T8 nikama heijastaa tyytymättömyyttä elämään, samalla kuitenkin muutosvastarintaa. Ihminen on liian altis muiden ihmisten vaikutteille. Mutta toisaalta päätöstenteon jälkeen itsepäisyyttä ja jääräpäisyyttä. On yliherkkä. Pahoittaa helposti mielen, kun tulkitsee muiden sanomisia väärin. Pelko epäonnistumisesta ja siitä, että näyttää muiden silmissä typerältä. 

On pelkoa, energian ja elinvoiman puutetta, uupumusta. On poissa elämän rytmistä.

Tällaisia asioita löytyi mm. seuraavista lähteistä: Inna Segal; Kehosi salattu kieli, Perinnehoitojen verhottu tieto, Boris Aranovich; Healing.


Mikä avuksi oireiluun?


Suosittelen luontoon menemistä ja meditointia. Tyhjennä mielesi kaikesta ja ole vain. Unohda uutiset tai vähennä reilusti niiden kuuntelua, ne ohjailevat helposti mieltä tiettyyn suuntaan. Käytä omaa intuitiota päätöksissäsi, älä anna pelon ohjata niissä.

Jos mahdollista, käy jossain rentouttavissa ja stressiä poistavissa hoidoissa säännöllisesti. Kannattaa myös käydä hoidossa, joka availee rankaa jumittuneesta tilasta.

Jos hoidoissa käynti ei ole mahdollista, voit oppia myös itse avaamaan lukkoja. Käytä tässäkin intuituiota ja kuuntele kehoasi. Se osaa opastaa miten jumeja saa auki. Niihin löytyy myös verkkokursseja, jotka on pieni investointi ajatellen, että se oppi jää sinulle loppuelämäksesi käyttöön.

Kun nikamat saa auki ja energian virtaamaan, se helpottaa jumittavien asioiden purkaantumista myös mielestä. Tämä toimii toisinkin päin. Eli hoida mieltäsi, niin fyysiset jumit helpottuvat.

Elämä on oppimista ja kaikkea ihanaa on edessä! Kiitos sinulle, ja ihanaa viikkoa!